Kiisto: Olen tuntenut Villen reilun vuosikymmenen ja olemme pelanneet myös yhdessä. Tämä väistämättä värittää käsityksiäni hänen kirjastaan. En kuitenkaan harrasta pelaamista enkä ole ikinä ollut pelialalla töissä.

Ville Vuorelan Elämäpeli on muistelma- ja mielipidekirja, jossa hän kertoo urastaan peliteollisuudessa. Ville on ehtinyt koluta läpi useamman suomalaisen pelitalon ja kokemuksia riittää kerrottavaksi hyvinkin yhden kirjan verran.

Ville vuorottelee anekdoottien ja mielipiteiden purskahdusten välillä. Kumpikin on viihdyttävää. Teksti on erinomaisen helppolukuista ja kevyttä. Kirja on jaettu luvuittain aiheisiin, joita Ville käsittelee joskus huvittuneesti, joskus vihaisena, aina kuitenkin mielenkiintoisesti. Vahvat mielipiteet paistavat läpi joka asiassa.

Ote onkin kuitenkin kaikkea muuta kuin analyyttinen tai objektiivinen. Tämä ei ole oppikirja, vaan pilkahdus pelintekijän sieluun. Meille pelialasta mitään tietämättömille tämä antaa kiehtovan ikkunan maailmaan, joka muuten olisi täysin läpinäkymätön. Voin vain kuvitella, miten pelialalle haluava inostuu tästä kirjasta.

Ville tuo esiin alan ikäviäkin puolia. Työnantajat ja työntekijät ovat usein yhtä epätietoisia työlainsäädännöstä ja ala syö itseään, kun projektit ja budjetit paisuvat, mutta hommia ei saada tehtyä kunnolla. Isot firmat käyvät valtataistelua kampittamalla alihankkijoitaan. Ja niin päin pois.

Tästä huolimatta kirjasta paistaa läpi se, miten tyytyväinen Ville on, kun on unelmaurallaan. Välillä turhauttaa, mutta sitten mennään taas lujaa.

Lukija jää kuitenkin ehkä kaipaamaan pientä punaista lankaa, joka vetäisi teoksen hivenen tiukempaan kasaan. Jotakin synteesiä, joka jättäisi käteen muutakin kuin kasan kohtauksia.

Silti tämä on tuore, todenmakuinen tuulahdus peliteollisuudesta. Suosittelen.

PS. Tämä kirja varmasti kannattaisi kääntää englanniksi.